Naurumittarin mukaan Herrasmieshuijarit kannattaa käydä katsomassa

Mistä syystä sinä ostat liput johonkin tiettyyn näytelmään tai esitykseen? Ehkä sitä on joku kehunut sinulle? Olet lukenut hyvät arvostelut? Ehkä joku tuttu on esiintymässä? Me ostimme liput Herrasmishuijareihin, koska Säde halusi nähdä Tiina Winterin uudestaan lavalla.

Muutama päivä lippujen oston jälkeen mainitsin hyvälle ystävälleni, että olemme menossa katsomaan Herrasmishuijareita. Hän kertoi, että äitinsä oli käynyt musikaalikomedian katsomassa ja sanonut hänelle, että Herrasmieshuijarit on turha ja pitkäveteinen näytelmä. Siinä kohtaa mietin, että mihinkähän minä olen rahani laittanut.

Meillä oli eilen touhuntäyteinen päivä takana ja kun vihdoin istahdimme Kouvolan teatterin tutuksi tulleisiin penkkeihin tuumasi Säde, että häntä väsyttää. O-ou. Nyt mitataan näytelmä tosissaan! Pysyykö väsynyt teini-ihminen hereillä? Mitä jos kyseessä on oikeasti turha ja pitkäveteinen näytelmä? Mitä jos minuakin alkaa väsyttää?

Teinineiti pysyi kuin pysyikin hereillä, vaikka välillä nojasikin olkapäähäni. Yhdessä kohtaa heiluttelin toista kättäni hänen silmiensä edessä, testatakseni onko hän hereillä, ja sain vastaukseksi melko kipakan ”En mä nuku!” -kommentin. Tänään, päivä esityksen jälkeen, neiti tunnusti, että oli hänellä ensimmäisellä puolikkalla välillä silmät kiinni, jos ei lavalla ei tapahtunut mitään oleellista. Hän kuitenkin kuulemma kuunteli koko ajan…

Meidän mittarimme mukaan Herrasmieshuijarit oli kaikkea muuta kuin turha ja pitkäveteinen! Alussa toki meni aikaa, että selvisi kuka on kuka ja kenellä on minkäkinlainen suhde kehenkin, mutta niin tapahtuu jokaisen näytelmän kuin elokuvankin alussa. Kaikki mahdollienen epäilys tämän musikaalikomedian pitkäveteisyydestä katosi ihan tasan sillä hetkellä, kun toista miespääosaa näyttelevä Tuukka Raitala (nuoremman huijarin roolissa) asteli näyttämölle. Tyyppi otti lavan haltuunsa ja piti sen hallussaan loppuun asti. Raitalassa on jotain, millä hän sai katsojan näppeihinsä. Tasapainoisen ja kokeneemman Sami Kosolan (huijareista vanhempi) rinnalla Raitala oli kuin ADHD-kärpänen. Roolitus oli juuri niin kuin pitikin!

Meillä on Säteen kanssa aina Kapselityttöjä ja Kapselipoikia (Instargarm: @kapselitytto) mukana ja annamme niitä näiden kulttuurireissujemme yhteydessä erilaisille näyttelijöille, esiintyjille ja muille tapaamillemme ihmisille. Kun väliaika koitti, olimme molemmat samaa mieltä – Tuukka Raitala ansaitsee Kapselipojan! Väliajalla vein Raitalalle osoitetun kapselin narikkaan ja pyysin heitä toimittamaan sen eteenpäin.

Minun toimittaessa Kapselipoikaa eteenpäin, oli Säde saanut meille pöytäseuraa. Tälläisinä todella hiljaisina ja ujoina suomalaisina aloimme jutella naisten kanssa teatterista, mistäs muustakaan! Väliajan aikana ehdimme kommentoida Herrasmieshuijareita, keskustella kuinka usein tulee käytyä teatterissa ja mitä kukakin on viimeksi nähnyt. Meille suositeltiin Kouvolan teatterin Anu Pentik -näytelmää ja me vastaavasti suosittelimme saman teatterin Joulushowta.

Väliaika. Glögiä ja suklaata 🙂

Herrasmieshuijareiden toinen puolikas oli hauskempi kuin ensimmäinen. Naurumittarini mukaan nimittäin nauroin toisella puolikkaalla enemmän kuin ensimmäisellä. Virhemarginaali tällä mittaustuloksella on pyöreä nolla! Sädekään ei kuulemma enää pitänyt välillä silmiä kiinni. Tuntui, että näytelmä lähti todella lentoon, kun Satu Lemolan näyttelemä Christine tuli kunnolla mukaan juonenkäänteisiin. Lemola veti roolinsa sellaisella iloisuudella ja pirteydellä, että esiripun laskeutuessa Säde sanoi: ”Äiti tuo tyttö ansaitsee kapselin.” Ja taas kirjoitimme Kapselitytön mukaan viestiä, jonka ystävällinen teatterihenkilökunta vei eteenpäin.

Herrasmieshuijarit. Kuvassa Tuukka Raitala, Sami Kosola ja Satu Lemola. Kuva TAVATON media

Palataan hetkeksi ystävääni, jonka alussa mainitsin. Hän oli käynyt katsomassa Herrasmieshuijarit äitinsä jälkeen, ennen meitä. Kun kysyin tykkäsikö hän, ainoa mitä hän sanoi oli: ”Oli se ihan hyvä, kerron loput, kun olet itse nähnyt.” Eilen illalla vaihdoimme ajatuksia ja mielipiteitä näytelmästä. Olimme yhtä mieltä siitä, että hyviä olivat niin laulut ja tanssit kuin roolisuorituksetkin, Mutta mikä oli se, mikä jäi parhaiten mieleen? Luulen, että vastaus on sama, kysytään keneltä naiskatsojalta tahansa. Tuukka Raitalan reidet! Kun Raitala heitti housunsa nurkkaan, tuntui, että jokainen katsomossa oleva nainen suoristi ryhtiään ja kohensi kampaustaan. Ja mitä teki Säde? Laittoi kätensä minun silmieni eteen. Äidin ei kuulemma tarvitse katsella vieraita miehiä alushousuissa.

Säde muuten jäi pohtimaan, että onko Raitalalla joka näytöksessä samat bokserit. Eli kuuluuko bokserit roolivaatteisiin vai onko ne Raitalan omat ja päivästä riippuen lavalla olevat bokserit vaihtuu sen mukaan, mitkä bokserit Raitalalla sattuu olemaan puhtaana?

Kannattiko mennä? Kannatti. Nauraminen kannattaa aina! Mitä jos meisit sinäkin? Lippukauppaan pääset kätevästi tästä.

Kiitos taas Kouvolan teatterille hauskasta illasta. Ja Tiina, sä oot edelleen ihan best <3 Koska me päästään sua taas katsomaan?

Janna ja Säde