Kohti kotia

Kotiinlähtöpäivän (keskiviikko) aamuna meitä odotti puhelimissa tieto, että lentomme, jonka piti lähteä 17.40, uusi lähtöaika on 20.15. Saimme siis muutaman tunnin lisäaikaa New Yorkissa.
Tämä lisäaika ei kuitenkaan helpottanut pakkaamista ollenkaan. Olin kysynyt saisinko myöhäisemmän check-outin meille, mutta se ei onnistunut. Huone piti siis luovuttaa klo 11 mennessä. Ensimmäinen paniikki pakkaamisessa tuli, kun huomasimme, että kaikki tavaramme eivät mahtuisi matkalaukkuihin. Tässä kohtaa muistutan, että lähdimme tänne kahdella matkalaukulla ja yhdellä pienellä perässävedettävällä. Olemme ostaneet reissusta kolmannen täysikokoisen matkalaukun ja silti tavarat eivät mahtuneet laukkuihin. Kaksi isointa laukkua painoivat jo niin paljon, että sullomisenennätykselläkään niihin ei enää voinut laittaa mitään. Kolmanteen matkalaukkuun olisi painon puolesta voinut laittaa tavaraa, mutta laidat tulivat vastaan. Kun ei mahtunut, niin ei mahtunut. Päätimme ottaa käyttöön Säteelle reissusta ostetun sporttikassin ja maksaa ylimääräisestä laukusta tulevat kustannukset.
Seuraava paniikki pakkaamisessa tuli, kun huomasimme, että meillä on kolmen käsimatkatavaran sijasta neljä käsimatkatavaraa. Mikan reppu, Säteen reppu, pieni perässävedettävä ja kameralaukku. Orlandosta jouluna 2011 kotiin lentäessämme olivat koneessa niin tiukkoja, että jokaisella sai olla vain ja ainoastaan yksi käsimatkatavara. Ajattelimme, että on viisasta varautua siihen nytkin ja avasimme yhden matkalaukuista sulloaksemme sinne pienestä perässävedettävästä niin paljon tavaraa, että kameralaukku mahtuu tarvittaessa pieneen perässävedettävään.
Tässä vaiheessa kukaan ei enää pysynyt kärryillä siitä, mitä tavaroita on missäkin laukussa ja nyt täällä lentokentällä olemme huomanneet, että minun ja Säteen matkavaatteet (kollarit ja pitkäpunttiset legginsit sekä sukat) on jossain muualla kuin käsimatkatavaroissa.
Koska täksi aamuksi oli luvattu vesisadetta, päätimme Säteen kanssa lähteä kaupungille flip-flopeissa ja lenkkarit pakattiin matkaa varten yhteen kangaskassiin. Ideana siis, että ennen koneeseen menoa vaihtaisimme lenkkarit jalkaan ja laittaisimme flip-flopit laukkuun, koska ne vievät vähemmän tilaa. Juuri ennen turvatarkastusta huomasimme, että kenelläkään ei ole kangaskassia, jossa lenkkarimme ovat. Kukaan ei tällä hetkellä tiedä, onko kassi jäänyt hotellin matkatavarasäilytykseen vai onko se paniikissa sullottu johonkin matkalaukkuun. Käsimatkatavaroiden seassa meidän kenkiämme ei ole.
Kaikesta säätämisestä huolimatta meillä oli hienot kolme tuntia keskuspuistossa tänään. Kun olimme saaneet huoneen luovutettua ja matkatavaramme oli siirretty hotellin matkatavarasäilytykseen, hyppäsimme metroon ja suuntasimme keskuspuistoon. Ostimme keskuspuiston kartan kahdella dollarilla ja kartanlukuvastaavamme Mika, jonka vastuualueita reissulla ovat olleet mm. korttien postittaminen ja metrolinjojen selvittäminen sekä kahdesti karusellissa käyminen, navigoi meidät keskuspuiston läpi. Näimme mm. Hans Kristian Andersenin patsaan, Liisa Ihmemaassa –patsaan, venelammen ja mielettömän hienon katutanssiesityksen.
Kuten aiemminkin on todettu, kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, joten olkaa hyvä:

Tätä kirjoittaessani istumme JFK:n lentoasemalla odottamassa koneeseen pääsyä. Boardingin alkamiseen on aikaa vielä 45 minuuttia. Tämän tekstin pystyn lataamaan nettiin vasta kotona, koska lentokentän ”ilmainen” WiFi vaatii toimiakseen luottokortin tiedot ja en aio niitä sinne syöttää.

Koneemme tuli juuri äsken. Himmennetyn lasiseinän läpi näemme hahmojen purkautuvan koneesta. Hassua, kun tietää, että jossakin tuon lasiseinän takana kävelee meille neljä tuttua ihmistä. Tuttavaperheemme nimittäin tuli tänne juuri sillä koneella, jolla me kohta lähdemme kotia kohti.
Säde on tulossa kipeäksi. Kurkkuun on koskenut koko päivän, nenä vähän vuotaa ja tyttöä palelee. Tytöllä on päällään lyhyet shortsit ja T-paita, koska New York Cityssä paistoi aurinko eikä sateesta ollut tietoakaan. Käsimatkatavarassa piti olla lisävaatetta matkaa varten, mutta… Onneksi hupparit olivat Mikan laukussa ja olin jättänyt yhden huivin pieneen perässävedettävään. Säde makaa tuossa vieressäni lattialla oma huppari päällään ja minun hupparini kiedottuna jalkojensa ympärille.
Mika kävelee ympäriinsä, hänellä on levottomat jalat. Se ei tiedä hyvää tulevan yhdeksän tunnin istumisen kannalta.
Reissu on ollut hyvä. Olemme nähneet ja kokeneet paljon. Ja mikä tärkeintä tapasimme Karenin ja Suzannen perheineen. Matkaväsymystä on kaikilla ja niin sopuisia kuin perheenä yleensä olemmekin, on kuluneet 16 vuorokautta 24/7 toinen toistemme seurassa vaatineet veronsa. Luulen, että kotona jokainen viettää seuraavat pari päivää hiljaiseloa omissa oloissaan.
Olen saanut paljon hyvää palautetta matkapäiväkirjan pitämisestä. Kiitos teille kaikille, jotka olette olleet matkassa kanssamme. Mietin pienessä päässäni, että minun pitäisi hankkia sponsoreita, jotta voisimme tehdä tällaisen matkan joka kesä. Tekin pääsisitte aina meidän mukanamme maailmalle. Sädettä kovasti kiehtoo Los Angeles. Minä haluaisin Australiaan. Mika haluaa tällä hetkellä kotiin.
Kirjoitan kotona vielä ja kerron löytyikö kenkämme vai ei ja tuliko kaikki matkatavarat perille. Nyt pakkaan miniläppärin laukkuun ja toivon samalla löytäväni laukusta edes yhdet sukat.
*          *          *          *

13 tuntia myöhemmin Kouvolassa…

  • Käsimatkatavaroista löytyi Säteen sukkapussi, jossa oli vielä viidet puhtaat sukat. Lentomatkalla ei siis palellut kenenkään varpaita.
  • Kengät löytyivät sporttikassista. Tällä tietoa mitään ei ole jäänyt maailmalle. Paitsi rahat ja osa sydämestä 🙂
  • Olen valvonut kohta 24 tuntia putkeen, mutta päätin etten käy nukkumaan ennen iltaa.
  • Melkein kaikki matkatavarat on purettu.
  • Ensimmäinen koneellinen pyykkiä on koneessa.
  • Seitsemän tunnin lentomatkan aikana tuli monta juttua reissusta mieleen, joista voisin vielä kirjoittaa. Sitten kun ajatus luistaa.

Palaan vielä.

Janna