Kun kaikki ei mene niin kuin Strömsössä

Huh, huh. Siinä oikeastaan kiteytettynä se, miltä tällä hetkellä tuntuu. Sydämentykytyksiä on aiheuttanut tänään Toronton liikennekaaos sekä tabletin latautumisongelmat.
Aikaa tappaessamme, Säde testasi onko takapaksissa
kivempi loikoilla kuin takapenkillä.
Olimme sopineet menevämme tänään kahdelta tutustumaan eräälle korisleirille Torontoon. Olimme hyvissä ajoin paikalla oikeassa osoitteessa, joten tapoimme pihalla aikaa eväitä syöden ja loikoillen. Varttia vaille kaksi päätimme lähteä etsimään salia. Ystävällinen mieshenkilö ohjasi meidät saliin, jossa oli korisleiri, väärä korisleiri. Pienen hetken jo ajattelin, että olemme oikeasti ihan väärässä paikassa, kunnes selvisi, että samalla koululla oli toinenkin leiri.
Oikeaan paikkaan löydettyämme tapasimme aulassa naisen, joka ystävällisesti soitti Corinna-nimiselle naiselle, jonka kanssa olin sähköpostitse sopinut, että saamme tulla käymään leirille. Corinna käski meidät toisen naisen juttusille, joka oli ihan pihalla siitä, miksi me siellä olimme. Siinä sitten seisoimme ja selitimme olevamme Suomesta ja ihan vaan uteliaisuuttamme tulimme katsomaan mitä he siellä tekevät. Nainen, Stephanie, katsoi Sädettä ja kysyi, kuinka vanha Säde on. Kuullessaan vastauksen (11), nainen nielaisi oikein kuuluvasti ja tuumasi, ettei tytön paikka missään nimessä olisi heidän nuorten leirillään (Youth Camp 9-12v) , vaan ehdottomasti isompien leirillä (Teen Camp 13-16v), jolla olisi samankokoisia pelaajia kuin Säde. 
Stephanie sanoi, että meidän kannattaisi käydä katsomassa Teen Campin toimintaa. Matkaa ei ollut kuin kilometri, joten päätimme poiketa siellä. Sielläkin vetäjä, Mike, selvästi ihmetteli Säteen pituutta. Mietittiin Mikan kanssa, että onko nämä kanadalaiset sitten niin paljon lyhyempiä kuin suomalaiset, koska ei Säde Suomessa koripallopiireissä mikään pitkä ole.
Reilun tunnin seurasimme leirin toimintaa ja sen jälkeen suuntasimme Toronton keskustaan määränpäänämme Air Canada Center ja siellä Toronto Raptorsien fanikauppa. Se olikin sitten helpommin sanottu kuin tehty. Kello oli vähän yli neljä iltapäivällä ja keskustassa oli ihan kamala ruuhka. Kaikkein rakkain aviomieheni, joka yleensä on hyvin perusteellinen taustatyössään, oli unohtanut selvittää mihin Air Canada Centerin luona kannattaa pysäköidä. Löydettiin vierestä parkkipaikka, jossa pysäköiminen maksoi alkaen 25 dollaria. Juu ei. Emme todellakaan maksaneet pelkästä fanikaupassa vierailusta kahdenkymmenenviiden dollarin parkkimaksua. Niin kamalassa ruuhkassa oli ihan turha yrittää pyöriä ympyrää ja etisä halvempaa lyhytaikaista pysäköintiä, joten fanikauppa jäi haaveeksi. Päätimme ajaa ulos kaupungista ja yrittää huomenna uudelleen.
Tänään siellä Toronton ruuhkassa laivan kokoisella urheiluautolla ajaessani, mietin oikeasti, että puuttuukohan minulta jokin itsesuojeluvaiston palanen. Ei se nimittäin ihan aran  ihmisen puuhaa siellä ajaminen ole. Valmiiksi jo vähän hirvittää se, että huomenna suuntaamme sinne uudelleen.
Tapaus tabletti sai ja tänään uuden käänteen. Itseasiassa kolme. Matkalla Torontoon poikkesimme Samsungin huoltopisteessä. Nainen siellä laittoi tabletin laturiin ja ihmetteli, että mikä vika tässä muka on. Niinpä. Siellähän se toimi oikein hienosti. Tulimme siihen tulokseen, että vika on varmasti laturin piuhassa (jota minulla ei tietenkään ollut mukana). Ostimme uuden piuhan neljälläkymmenellä dollarilla (auts) ja suuntasimme Torontoon.
Kun illan edellä pääsimme takaisin asunnolle Mississaugaan, laitoin uuden piuhan kiinni tablettiin ja toisen pään adapteriin. Näyttöön tuli pariston kuva, yksi keltainen palkki ja sen jälkeen kone meni pimeäksi. Siis sama vika kuin aikaisemminkin. Kokeilin tietokoneen kautta. Sama juttu. Siinä vaiheessa ei oikeasti naurattanut yhtään. Neljäkymmentä dollaria kankkulankaivoon. Siinä sitten mietittiin, että missä se vika voi olla. Adapterissa? Mutta kun se ei toiminut tietokoneenkaan kanssa.

Tabletin pelastanut
USB Wall Plate Charger
Nappasin tabletin ja piuhan kainaloon ja suunnistin siihen samaan puhelinliikkeeseen, josta eilen ohjasivat minut Samsungille. Myyjä siellä muisti minut ja kysyi miten Samsungilla oli mennyt. Selitin tilanteen, että he saivat siellä koneen latautumaan ja minä en saa vaikka ostin uuden piuhan. Nainen kokeili uutta piuhaa heillä myynnissä olevan adapterin kanssa, eikä saanut tablettia latautumaan. Siinä sitten ihmettelimme ja kummastelimme, että onko minun ajettava huomenna uudestaan sinne Samsungin omaan liikkeeseen ostamaan nimenomaan Samsungin adapteri, kun myyjä sai idean. Heillä oli liikkeessä myynnissä toisenlainen adapteri (USB Wall Plate Charger). Kannattaisihan sitä edes kokeilla. Huomasin pidättäväni hengitystä siinä kohtaa, kun myyjä kokeili uutta adapteria minun uuden piuhani kanssa. Ja se toimi!
Vika oli siis lopulta siinä, että tabletin akku oli päässyt niin tyhjäksi, että tietokoneen eikä mukana olevan matka-adapterin tehot eivät riittäneet herättämään tablettia, että se olisi voinut alkaa latautumaan. Uuden adapterin kanssa kokeiltuna, vanhassa piuhassa ei ole mitään vikaa. No nyt piuhoja on kaksi, molemmat ihan samanlaisia, molemmat toimii. Toinen on ostettu e-baysta viidellä eurolla ja toinen suoraan Samsungin omasta liikkeestä neljälläkymmenellä Kanadan dollarilla (28 euroa). Lisäksimeillä on uusi kamalan hieno USB Wall Plate Charger, jolla ei tee Suomessa mitään. Tabletti kuitenkin latautuu. Halvemmalla selvisimme, kuin uuden tabletin ostosta.
Mikan puhelin ei vieläkään toimi. DNA ei ole vastannut aihetta koskevaan sähköpostiin ollenkaan. Aavistuksen verran vihaista palautetta tulevat saamaan siinä vaiheessa, kun pääsemme koti-Suomeen.
Ja se hissin kulkulupa… Tämä se vasta nolo juttu onkin. Murphy, mies jonka kanssa olen aioinut asunnon vuoksauksen suhteen, tuli eilen hakemaan FOBia (FOB on se miksi sitä kulkulupalätkää täällä kutsutaan) uudelleen ohjelmoitavaksi. Annoin lätkän hänelle ja hän kysyi, että missä se toinen on. Toimiiko se?
Mikä toinen? – Se vähän isompi. Sellainen musta.
Ai se millä mennään autotalliin? – Niin, sillä pääsee myös kerroksiin.
Mitä? Ai pääsee vai?
Minä hain isomman mustan, annoin sen Murphylle, joka kävi kokeilemassa sitä… Ja se toimi. Ai miten niin noloa? Meillä oli koko ajan ollut kaksi lätkää joista toinen toimi. Me vain luulimme, että toisella pääsee autotalliin ja toisella hissiin. Ei käynyt mielessäkään kokeilla sitä autotallin lätkää tuolla hississä. Hip hei.
Kolmas tekniikan ihmepläjäys tapahtui auton kanssa. Kun lauantaina lähdimme Syracusesta kohti Kanadaa, lakkasi vakionopeudensäädin toimimasta. Aika raivostuttavaa ajaa pitkää matkaa ilman vakionepeudensäädintä, kun sitä on tottunut käyttämään. Samaan aikaan syttyi kojetauluun valo sen merkiksi, että tuulilasinpesuneste on lopussa. Lauantaista asti on siis ihmetelty miksei vakionopeudensäädin toimi ja katseltu tuulilasinpesunesteen merkkivaloa. Tänään tankatessa (joka sujui tällä kertaa vieläkin hienommin kuin edellisellä) muistin tuulilasinpesunesteen ja hoidin asian kuntoon. Ja mitä tapahtui, kun lähdimme huoltoasemalta? Kokeilin vakionopeudensäädintä ja se toimi. Oikeasti. Kerran pienen mieleni perukoilla mietin, että nuo kaksi asiaa tapahtuivat niin samaan aikaan, että voisiko niillä olla jotakin yhteistä, mutta ajattelin, että tuulilasinpesuneste ja vakionopeudensäädin… Ei voi olla. Mutta kyllä. Siitä se johtui. Onneksi selvisi nyt, ennen kuin perjantaina lähdemme ajamaan sitä vajaan kuudensadan kilometrin siirtymätaivalta.
Jätimme tänään ulkoilmaelokuvateatterin väliin. Toronton liikennekaaoksesta selvittyämme, olimme nälkäisiä ja kiukkuisia kaikki. Mika jäi asunnolle katsomaan jalkapallon välieräpelin jatkoaikaa, kun me Säteen kanssa suuntasimme kauppakeskukseen syömään ja hoitamaan sitä laturiasiaa sekä vaihtamaan Säteen ostamia liian pieniä farkkushortseja. Kävimme Säteen kanssa syömässä samassa paikassa kuin eilen ja sen jälkeen hellittelimme itseämme Frozen Yogurtilla. Jottei Mika olisi joutunut olemaan kokonaan nälässä, toimme tullessamme hänelle take-out ruokaa samasta paikasta, jossa olimme syöneet.
Frozen Yogurt -annokset
Huomenaamulla suuntaamme Toronton liikennekaaokseen. Tapaamme Karenin ja Suzannen sekä lapset Hockey Hall of Famessa ja menemme sen jälkeen CN-Toweriin. Loppuilta tänään meneekin siinä, että selvitän mihin Dodge kannattaa ajaa parkkiin koko päiväksi.
Kauhulla ajattelen myös huomisiltaa, jolloin kaikki nämä meidän tavaramme pitää taas sulloa matkalaukkuihin, jotta pääsemme perjantaina heti aamusta lähtemään kohti Pennsylvaniaa. Voi apua.
Janna