Ostoksilla Malagassa

Hola!

Säde on koko reissun ajan odottanut, että pääsee Disney Storeen. Lähin sijaitsee Malagassa Kauppakeskus Lariosissa. Sinne siis! Casa Kummilan väki otti varaslähdön ja hyppäsi aamulla junaan, kun me Säteen kanssa vielä arvottiin, mitä puemme päällemme. Lopulta mekin pääsimme Focukseen ja auton keula suunnattiin kohti Malagaa. Nainen navin sisällä on ollut tänään poikkeuksellisen yhteistyökykyinen. Pääsimme kerralla oikeaan osoitteeseen. Yhden käännöksen Säde hienosti pelasti, kun navin nainen oli myöhässä.

Suurimmat haasteet tänään ovat liittyneet kauppakeskuksen parkkihalliin. Aloitetaan sisäänajosta.

Kauppakeskuksen edessä menee kaksi kaistaa. Toinen suoraan, toinen kääntyy oikealle kauppakeskuksen parkin rampille. Ollaan rampille kääntyvällä kaistalla, edessämme on musta Punto. On Punton vuoro kääntyä rampille, mutta ei. Se törröttää paikallaan ja elekielestä huomaa, että autossa olevat kaksi naista joko A) eivät tiedä mihin pitäisi mennä (siis kääntyä rampille vai mennä toista kaistaa jonnekin tai B) ovat eri mieltä siitä mihin pitäisi mennä. Ja Punto vaan törröttää paikallaan. Kihisen sisäisesti ja yritän muistaa, että olen lomalla, eikä minulla ole kiire mihinkään. Ja Punto on paikoillaan. Siinä vaiheessa, kun takanamme olevat kaksi autoa koukkaavat vasemmalta ohi ja sen jälkeen Punton edestä kävelytien yli sinne rampille, sähisen minä jo ääneen ja Säde sanoo: ”Äiti soita jo torvea!” Minä heittäydyn espanjalaiseksi; soitan torvea ja levittelen käsiäni. Se toimii! Punto lähtee rampille.

Puolessa välissä ramppia minuun alkaa iskeä paniikki. Punto nimittäin etenee hyvin epävarmasti. Apua. Mitä jos se päättääkin pakittaa takaisin. Silloin ramppi onneksi jakautuu kahdelle eri sisäänmenoportille ja minä valitsen oikeanpuoleisen, koska Punto meni vasemmalle. Parkkihalli on täynnä. Liikettä parkkihallista ulospäin on kuitenkin sen verran, että yksi kerrallaan autot pääsevät puomista sisään. Meidän vuoro ajaa sen laatikon kohdalle, josta nappia painamalla saa parkkilipun. Ei siinä ole nappia! Ihan varmasti näin, kun edellisen auton kuski painoi jostain ja sai lipun. Mutta nappia ei ole. Musta pleksi, jossa on kortin kuva, tähti, ympyrä ja jotain muuta sekä se reikä mistä lippu tulee ulos. Minä tökin pleksiä ja me seisotaan tientukkona. On vaihteeksi sellainen maalaiset kaupungissa -olo. Vieressä aukeaa puomi ja auto pääsee sisään. Ja minä tökin pleksiä. Säteen kanssa molemmat ihmetellään, että kun siinä ei ole mitään nappia!!! Ja yhtäkkiä ympyrän ympärille syttyy sininen valo. Painan ympyrän kohdalta, laatikko sylkäisee minulle parkkilipun ja puomi aukeaa.

Olen tullut siihen johtopäätökseen, että parkkihalli oli täynnä sillä hetkellä kun minä tokin sitä pleksiä ja heti, kun paikka vapautui, syttyi valo ja pleksin ympyrä aktivoitui. Muista sinä se kun seuraavan kerran ajat Larioksen parkkiin!

Luulitko, että meidän sisäänajokommellukset oli siinä? Luulit väärin. Nyt päästiin vasta pyörimään sinne täyteen parkkihalliin, jossa on ehkä se yksi paikka vapaana. Eikä me oltu ainoat, jotka siellä pyöri. Tätä väylää siihen suuntaan, toista väylää tähän suuntaan, kukaan ei ole lähdössä pois. Hei, kato ramppi! Mennään yläkertaan, jospa kaikki ei älyä ajaa sinne. Ai ei. Sama homma, kunnes löytyy tyhjä parkkiruutu. Mahdutaanko me tuohon? Juu, mutta ei me päästä autosta pois. Kuski on betonitolppaa vasten ja repsikka nuolee viereisen auton kuskin ovea. Valinta on tehtävä. Ajan Focuksen niin ruudun vasempaan laitaan, kun vaan uskallan ja blokkaan oman ulospääsyni. Oikealle jää tilaa niin, että meidän autosta pääsee repsikasta ulos ja naapurin kuski mahtuu omaan autoonsa. Minä pienenä hoikkana tyttönä kiipeän siis kartturin puolelta ulos.

Pari tuntia myöhemmin iskee paniikki. Mitä jos meillä naapuri vaihtuu ja se peruuttaa ruutuun niin lähelle repsikkaa, ettei sieltäkään pääse enää sisään? Usko tai älä, täällä Espanjassa sekin on ihan aiheellinen pelko. Sellaiseen summppuun täällä autot pysäköidään ja itsehän blokkasin oman oveni. Jani lohduttaa minua, että ainahan on takapaksi. Ha ha ha.

Kun siesta alkaa ja kauppakeskus hiljenee (kaupat jäävät auki, mutta reilusti yli puolet asiakkaista vaan katosi), päätin, että on aika siirtää auto, koska todennäköisesti parkkihallissakin on enemmän tilaa. Otin Janin mukaani varmuuden vuoksi, että jos tarvitsee mennä takapaksin kautta, niin Jani tekee sen, enkä minä. Naapuri oli vaihtunut, mutta pääsin repsikasta edelleen sisään. Jani bongasi Focukselle täydellisen uuden parkkipaikan ja päivä oli pelastettu. Ainakin siihen saakka.

Kauppakeskuksessa meni kuusi (KUUSI) tuntia. Kierrettiin tuo kauppa ja tämä kauppa ja se kauppa. Välillä käytiin tien toisella puolella PadThaiWokissa syömässä ja taas palattiin kauppakeskukseen. Eniten aikaa meni siellä kauan ja hartaasti odotetussa Diesney Storessa. Säde löysi itselleen Autot elokuvan Make-rekka TsumTsumin. Olin luvannut, että hän saa ostaa reissusta itselleen vain yhden pehmon ja hän tiesi etukäteen sen olevan joku TsumTsum.

Hulluksihan siellä kaupassa tulee. Ihania pehmoja, vaatteita, mukeja, joulukoristeita. Siellä oli ainakin viisi sellaista Nalle Puh -pehmoa, jota minulla ei ole. Tämäkin ihanuus, joka niin hyvin mätsäsi minun tatuointiini. Yhtään pehmoa en itselleni ostanut!

Ne joulukoristeet… Meillä on tapana ostaa reissuilta aina kohteesta magneetti pakastimen oveen ja joulukuusenkoriste. Tällä reissulla joulukuusenkoristeita on tarttunut mukaan jo melko monta, mutta oli ihan pakko ostaa Disney Storesta vielä yksi! Lasipallossa Puh ja Nasu, eli minä ja Säde ja lasipallon toisella puolella lukee 2017.

Joulukoristeiden suureen määrään on syynä yksi kauppa – a Joja do gato preto. Jos ei olisi sellaista pienen pientä rajoitinta kuin kaksi matkalaukkua á 20 kg, lähtisi tuosta kaupasta mukaan paaaljon enemmän tavaraa. Ihania sisustusjuttuja. Käy ihmeessä, jos sattuu jossain vastaan. Löytyy ainakin Espanjasta ja Portugalista.

Puoli kuuden aikaan meille riitti. Asiakkaat olivat palanneet siestalta ja kauppakeskus oli taas TÄYNNÄ ihmisiä. Kassajonot kasvoivat kymmenien metrien mittaisiksi. Autolle siis ja keula kohti jotakin. Casa Kummilan väki oli lähtenyt jo aiemmin junalla takaisin Fuengirolaan.

Kun tulimme parkkitasanteelle, työnsin parkkilipun parkkiautomaattiin, kuten Suomessa tehdään. Tiesin, että ensimmäiset kolme tuntia ovat ilmaisia ja oletin, että parkkiautomaatti lukee lipusta, että lopuista kolmesta tunnista velotetaan. Parkkiautomatti antoi minulle lipun takaisin. Minä tuumasin Säteelle, että kävipä tuuri, täällä taitaa olla tänään ilmainen pysäköinti, kun kone ei pyytänyt rahaa. Tavarat autoon ja kohti ulosajoa. Ulosajossa sen laatikon kohdalla, mihin lippu työnnetään, jotta portti aukeaa, on setä nopeuttamassa ulosajoa. Edeltävän auton kuski ojentaa lipun sedälle, setä työntää lipun laatikkoon ja portti aukeaa. Meidän vuoro. Minä annan lipun sedälle, setä työntää lipun koneeseen, portti ei aukea ja koneessa vilkkuu punainen valo. Maalainen kaupungissa(ko)!? Setä selittää jotain espanjaksi. Minä hymyilen kauniisti ja vilkutan sinisiä silmiäni ja kysyn puhuuko hän englantia. Juu vähän. Selittää englannilla ja espanjalla sekaisin, että lippu pitää validate. Minä selitän, että laitoin lipun koneeseen, mutta kone antoi sen minulle takaisin. Ei kun sinun pitää mennä kassalle ja siellä lippu validate. Näytä ostoskuitti. Aja tuosta takaisin kauppakeskukseen. Täh?

Ollaan Säteen kanssa ihan pihalla, että mitä juuri tapahtui. Säde onneksi huomasi parkkihallin katossa kyltin, jossa on parkkilipun kuva, nuoli ja tekstiä espanjaksi. Yksi sanoista vaikuttaa kovasti englanninkielen sanalta validate. Tarkoitus on varmaan sama. Seuraamme nuolta. Tulemme risteykseen. Missä nuoli on? Minne pitää mennä? Aaa, tuolla oikealla. Siellä on ovi. Minun pitää siis mennä takaisin kauppakeskukseen. Auto pitäisi saada parkkiin. Parkkihalli on täynnä.  Siinä hetkessä heittäydyn taas espanjalaiseksi; pysäköin auton poikittain jonkun oven eteen ja jätän hätävilkut päälle ja kirmaan parkkilipun, Primarkin kassakuitin ja lompakon kanssa takaisin kauppakeskukseen.

Siellä on lasikoppi, jossa on täti. Ihmisiä jonottaa kopille parkkilippujen ja kassakuittien kanssa. Kurkin muiden olkapäiden yli ja yritän selvittää mitä pitää tehdä. Ok. Anna parkkilippu ja kuitti tädille. Täti katsoo kuittia, työntää parkkilipun koneeseen, piip ja parkkilippu tulee ulos koneesta, täti antaa sen asiakkaalle. Selvä. Toimin samoin. Kysyn puhuuko täti englantia. Ihan vähän. Mitä minun nyt pitää tehdä? Täti näyttää sellaista parkkiautomaattia, johon jo kerran aiemmin työnsin kortin (ja sain sen heti takasin), näyttää lippua ja sanoo maksa. Ok. Menen parkkiautomaatille. Työnnän lipun koneeseen ja odotan, että näyttöön tulisi jokin summa. Mitään ei tapahdu, muuta kun se, että kortti on koneessa. Kolme sekuntia. Viisi sekuntia. Niskahiki. 6,45 €. Toimii automaatti yhtä hitaalla kun paikalliset. Ei ole mihinkään kiire.

Takaisin autoon. Takaisin ulosajoon. Setää ei enää ole. Kortti koneeseen, portti aukeaa! Minne ajetaan?

Kello oli siinä kohtaa vajaa kuusi. Koripallo-ottelu, johon olimme menossa alkaisi vasta 20.45. Jep. Mielenkiintoinen alkamisaika. Follow that black car. Mennään sinne, minne sekin. Etsitään joku paikka, ajetaan parkkiin, syödään PadThaiWokin left overit ja tapetaan aikaa. Musta auto ajoi johonkin. Seurasimme sitä aikamme, kunnes se todennäköisesti huomasi, että me seurasimme sitä ja se teki äkkinäisen kaistanvaihdon juuri ennen risteystä ja kadotti meidän perästään. Seurataan tuota punaista autoa. Hei tuolla on joku parkkipaikka. Siellä on tilaa.

Pysäköimme tienvierusparkkiin jonnekin päin Malagaa. Tien toisella puolella on rakennustyömaa. Hain takapaksista meidän ruuat ja juomat ja söimme autossa.

Ruokailun jälkeen Säde sometti ja minä kirjoitin blogia. Olin ottanut tabletin ja näppiksen sitä varten mukaan. Viritin tabletin rattiin ja tein Säteen pikkurepusta alustan näppikselle. Kirjoitin melkein tunnin, kunnes Säde sanoi, että on aika lähteä ajamaan pelipaikalle. Ihan varmasti painoin tallenna. Ihan varmasti! Satavarmasti!

Navin ja Säteen yhteistyöllä pääsimme pelipaikalle. Löysimme parkkipaikan ja maksoimme hulppean parkkimaksun, joka oli yksi euro. Jep. Euro. Orlando Magicin pelissä aikanaan parkki oli 10 dollaria. Hartwall Areenallakin maksetaan vähintään viisi euroa. Täällä Euroliigan koripallo-ottelussa parkkimaksu oli yhden euron ja silti ihmiset ajoivat teitä ristiin rastiin, etsien ilmaisia parkkipaikkoja.

Auto siis parkkiin. Menimme hallissa suoraan fanituotepisteelle, teimme ostoksia ja etsimme omat paikkamme. Pelin alkuun oli vielä vajaa puoli tuntia, joten kaivoin tabletin esiin, että jatkan blogitekstin kirjoittamista. Mutta sitä tekstiä ei ole missään. Ei missään. Eikä?!?

Niinpä, nyt kun olemme palautuneet koripallopelistä yöllä tänne Casa Kummilaan, minä kirjoitin uudestaan kaiken sen, mitä olin jo kerran autossa Malagassa kirjoittanut.

Koripallopelistä en kerro enempää. Se oli niin (miten sen nyt sanoisi…) tyhjentävä kokemus, että se ansaitsee oman blogitekstinsä. Kirjoitan sen huomenna, se kannattaa lukea ja kokea. Nyt Fuengirola vaikenee.

Janna