Ukkosmyrsky New Yorkissa

Sää on meille aina aamuisin täysi yllätys, koska huoneemme ikkunat on ”pimennetty”, sen takia, että ne suuntaavat metri kertaa metrin kokoiselle sisäpihalle. Jos aamupalalla käydessä ei muista käydä katsomassa säätä (tai ei käy aamupalalla vaan nukkuu sen ohi niin kuin minä ja Säde kahtena viimeisimpänä aamuna), joutuu yläkerrassa suorittamaan arvonnan päivän vaatetuksesta. Yleensä mitä vähemmän laitat päällesi, sen parempi.
Kun hotellin ilmastoidusta aulasta menee ulos, painaa kuuma ja kostea ilma päälle humahtaen. Tuntuu, että nihkeä pintahiki asettuu päälle heti ja yleensä se katoaa vasta illalla suihkussa. Ilman kosteusprosentti sen tekee. Aivan kuin olisi höyrysaunassa koko päivän.
Ilmastoidut kaupat ja metrot ovat kivoja paikkoja, koska niissä tuntuu, että pystyy hengittämäänkin. Kaikkein pahimpia paikkoja ovat metrotunnelit, joissa ilma seisoo. Haju niissä on aivan järkyttävä. On muuten käsittämätöntä, kuinka monta kilometriä metrotunneleita on Manhattanin saaren alla. Niitä kulkee siellä välillä kahdessa, jopa kolmessa kerroksessa. Se on kuin toinen maailma maanalaisine asemineen. Käsittämättömyys on siinä, että joku on ne sinne joskus rakentanut.
Aamulla, tai itseasiassa puolelta päivin, koska aikaisemmin emme Säteen kanssa päässeet liikenteeseen (Mika kävi jo aamusta kävelemässä kaupungilla) lähdimme metrolla alakaupungille. Suuntasimme kulkumme Staten Island Ferrylle. Staten Islandin lautta kulkee Manhattanin eteläkärjestä Staten Islandille, matkaa on 8,4 km. Lautta kulkee Liberty Islandin ohi ja lautalta on hyväå näkymä Vapaudenpatsaalle.

Päivän perhepotretti on otettu niin kovasti vastavaloon, että juuri hikiseen huomaa, että taustalla oikeassa yläkulmassa on Vapaudenpatsas.

Päivän tähän mennessä ainoalle perfielle eli perhe-selfielle kävi huonommin…

Kuten kuvista näkyy, sää oli pilvinen. Se mitä kuvista ei näy, on se, että jälleen kerran ulkona oli tukahduttavan kuuma. Lautan kannella, missä ilma kiersi oli ihan miellyttävä istua.
Mitä teimme Staten Islandilla? Söimme jätskit ja suuntasimme seuraavalla lautalla takaisin. Näin Kanadassa DQ:n (Dairy Queen) mainoksen, jossa mainostivaat Peanut Buttercup -jäätelöä. Siitä asti olen halunnut sitä kokeilla. Minä, mainonnan uhri, sain vihdoin sellaisen jäätelön. Ja hyvää oli!

Takaisin päin tullessa istuimme lautan toisella reunalla, josta oli näkymät silloille, jotka toissa päivänä kävelimme.

Lautan rantautuessa alkoi ripottaa vettä. Olimme sopineet suunnistavamme lauttarannasta Century 21 kauppaan, jossa myydään edellsien kauden vaatteita laukkuja yms. edullisemmilla hinnoilla. Kävelymatka kaupalle oli kartalla sen kuuluisat puolitoista senttiä, joka todellisuudessa on pidempi, varsinkin jos sataa vettä… Sade oli siinä vaiheessa niin pientä, että päätimme kävellä rannan kautta, jotta voin näyttäåä Säteelle miltä Vapaudenpatsas näyttää maalta käsin. Kauaa ei mennyt kun taivas repesi ja vettä tuli kuin saavista kaatamalla. Eilisestä viisastuneena minullakin oli sateenvarjo mukana, mutta Säteen sateenvarjo oli hotellilla. Säde seikkaili minun ja Mikan sateenvarjojen alla, kunnes tuumasi, ettei siitä ollut mitään hyötyä. Tyttö oli ihan kuin uitettu koira.
Kävelimme aina muutaman korttelin ja pidimme hetken sadetta, jossain syvennyksessä ja jatkoimme taas matkaa. Ohitimme kaatosateessa pronssisen Charging Bull -patsaan, jonka pallien hieromisen sanotaan tuovan hyvää onnea. Innokkaimmat turistit poseerasivat kaatosateessa härän kanssa, jotkut jopa hieroivat härän palleja. Me jätimme tänään molemmat väliin. Minulla ei ole härästä edes itseotettua kuvaa, koska vettä tuli niin paljon (enemmän kuin Niagaran alla), enkä halunnut kastella kameraani.
Sitten alkoi salamointi ja jyrinä. En ole koskaan aikaisemmin kuullut niin kovaa jyrinää. Se oli korvia halkovaa pauketta, jota korkeat rakennukset vain korostivat. Ukkonen oli ihan päällä, koska heti salaman järkeen aina pamahti. Minusta se oli kivaa ja jännittåävää, vähän kuin seikkailu. Lämmin kaatosade, kastuminen vaikka oli sateenvarjo, salamat ja jyrinä, mutta Mika ei tykännyt yhtään ja Sädettä alkoi märissä vaatteissaan paleltaa.
Löysimme Century 21 -kauppaan ja ensitöiksemme ostimme Säteelle kuivan pitkähihaisen paidan, jonka tyttö kävi vessassa vaihtamassa päälleen. Olin ajatellut kierrellä kaupassa, mutta siinä vaiheessa olin itsekin niin märkä ja märät flip-floppini olivat alkaneet hiertää jalkapöydän päältä, etten jaksanut keskittyä mihinkään. Hyppäsimme metroon ja ajoimme Rockefeller Centerille.
Tänään näimme ensimmääistä kertaa metrossa pari ”esitystä”. Ensin neljä vanhempaa miestä lauloivat ja seuraavalla asemalla heidän jatkaessaan matkaa seuraavaan vaunuun, tuli meidän vaunuumme muutama nuori poika, jotka vetivät ”tankotanssia”. Molemmat olivat kivaa vaihtelua pelkälle istumiselle ja eteensätuijottamiselle.
Rockefellerille menimme siksi, että meillä on etukäteen ostetut liput Top of the Rock -näköalatasanteelle. Meillä on sellaiset liput, joilla ylös pääsee kaksi kertaa. Kerran päivällä ja kerran illalla. Koska olemme lähdössä kotiin huomenna, on tänään viimeinen päivä käyttää liput. Tai niin siis luulin, koska virheellisesti olin ymmärtänyt, että päiväkäynti  ja iltakäynti pitää olla samana päivänä. Selvisi, että ne voivat olla eri päivänä. Koska vettä tuli sillä hetkellä ihan kaatamalla, päätimme, että siirrämme päiväkäynnin huomiseen, ja teemme iltakäynnin tänään.
Kello on nyt puoli yhdeksän. Säätiedotteen mukaan ulkona sataa edelleen. Pimennetyistä ikkunoistamme näkee sen verran, että välillä salamoi. Me kuitenkin vedämme nyt vaatteet niskaamme ja lähdemme uhmaamaan sadetta ja käymään Rockefeller Centerin näköalatasanteella. Ei mitään järkeä sateella, mutta minkäs teet. Mielummin käyn siellä toteamassa, että mitään ei näy, kuin jätän käymättä. Lippujen rahoja ei nimittäin palauteta.

*          *          *           *          *

Neljä tuntia myöhemmin…

Kävelimme vesisateessa viisitoista korttelia pohjoiseen Rockefeller Centerille. Pihalla oleva patsas, jonka nimeä en tiedä, oli hienon näköinen iltavalaistuksessaan. Yksi mistä erityisesti New Yorkissa, ja muissa suurkaupungeissa, pidän, on valot. Oih. Niin kaunista.

Mennessämme sisälle kuulimme, kuinka sisääntuloaulan tiskillä oleva nainen selitti meidän edellämme sisään tulleille, että ylhäällä on ”zero visibility” eli nollanäkyvyys. Pilvet ovat niin alhaalla, että näköalatasanteelta, joka oli siis nyt pilvien yläpuolella, ei näy kuin pilvet. Edellemme menevät päättivät mennä ylös.

Kun tuli meidän vuoromme, vastaus näkyvyydestä oli sama. Tietenkin. Samalla nainen kysyi, voimmeko mennä jonain toisena päivänä. Selitimme, että olemme lähdössä huomenna kotiin. En tiedä miksi, mutta kysyin kuitenkin, että voiko lippuja hyvittää ja suureksi positiiviseksi yllätyksekseni se onnistui! E-lippumme peruutettiin ja maksu hyvitettiin luottokortilleni. Uskomatonta!

Taloja ja valoja…

Olimme kävelleet ylöspäin viidettä Avenueta ja päätimme kävellä alaspäin kuudetta Avenueta. Sade oli lakannut ja oli ihan kiva lämmin ilta kävellä. 48. kadun risteyksessä Säde bongasi parin korttelin päässä Times Squarella olevan M&M’s World-kaupan ja kysyi voimmeko mennä sinne. Mitäpä muutakaan tekemistä meillä oli siihen aikaan illasta, eli 21.40. 
Kävelimme 48. katua kohti Times Squarea ja ihmettelimme, miksi Cort Teatterin eteen on kasaantunut ihmisiä. Iso musta auto odotti selkeästi jotakin julkkista. Mutta ketä? Teatterin edessä olevat mainokset paljastivat, että teatterissa pyöri näytelmä, jonka pääosassa oli Daniel Radcliffe (Harry Potterin näyttelijä), joka on Säteen yksi lempinäyttelijöistä. Mitä teki Hartosen perhe? Jäi 45 minuutiksi törröttämään kadulle muiden ihmisten kanssa, jotta tyttäremme sai nähdä pikkiriikkisen vilauksen suosikkinäyttelijästään.

Cort Teatteri
Julkkisbongarit…
Siellä hän on, Daniel Radcliffe!

Keskellä kuvaa, harmaa paita, pottamallinen kampaus.

Vihdoin odotus palkittiin ja Daniel Rqadcliffe tuli ulos. Yllä olevasta kuvasta näette suurinpiirtein yhtäpaljon Danielista kuin mitä me näimme 🙂
Tämän huippuhetken jälkeen me suuntasimme Säteen kanssa M&M’s Worldin uumeniin ja Mika lähti hotellille nukkumaan.
Kaupasta selvisimme ulos vähillä vammoilla ja hyvin pienillä ostoksilla. Sen jälkeen valuimme hiljalleen kohti hotellia ihaillen Times Squaren valoja.

Kun saavuimme kuudennelle Avenuelle, näimme Empire State Buildingin iltavalaistuksessaan sumuverhossa. Upea. Kännykän kameralla otettu kuva ei tee oikeutta upealle ilmestykselle, mutta järjestelmäkamera oli hotellilla (en viitsinyt ottaa sateeseen mukaan), joten minkäs teen. Tähän on tyydyttävä.
Empire State Building
Päivä, joka näytti menevän aika lailla päin metsää kääntyi lopulta ihan hyväksi. New Yorkin maisemien sijaan näimme Daniel Radcliffen ja kävimme M&M’s Worldissä, ihailimme New Yorkin valoja katutasosta ja söimme pitsaa puoliltaöin hotellilla.
Check-out on huomenna yhdeltätoista. Taksi kentälle lähtee kahdelta. Aamulla luvassa on tiukka pakkaussetti (voi apua), jolloin kaikki tavarat on pakko mahtua kolmeen matkalaukkuun, yhteen pieneen perässävedettävään ja kahteen reppuun. On siis aika tehdä ihmeitä.
Se mitä check-outin ja kentälle lähdön väliin jäävällä kolmella tunnilla teemme, on vielä arvoitus. Nyt on kuitenkin saatava vielä hetki unta.
Janna